RSS

Aluefinaali: Jää-Ahmat – Green 3-2 JA (1-0, 1-2, 1-0)

05 Apr

http://www.youtube.com/watch?v=4oxWt87Reew&feature=youtu.be

Video alkaa noin 12 peliminuutin kohdalta. Kiitoksia tallenteesta kuvaaja Jarille!

Nonniin, muutama päivä on vierähtänyt finaalista ja lienee aika tarkastella sitä peliä hieman lähemmin. Olimme siis jännittävien vaiheiden jälkeen raivanneet tiemme loppuotteluun ja pääsimme taistelemaan tavoitteestamme eli AA aluemestaruudesta. Vastassa runkosarjan ykkönen ja viime kauden mestari Ahmat Hyvinkäältä. Otteluareenana toimi hieno Espoonlahden Forum. Yleisöä oli  mukavasti paikalla ja osa varustautuneena asianmukaisten OKK fanikamojen kera.

Ennen peliä joukkueesta huokui vähän jännittynyt mutta hyvä fiilis, lämmittelyt sujuivat kapteeni Siitarin johdolla totuttuun tapaan. Kiekon pudotessa jäähän näki, että nyt pelataan kauden hienoimpia hetkiä. Eka erä pelattiin melko tasaisissa merkeissä tarkkaa peliä joskin Ahmat saivat upotettua yhden kiekon verkkoon (5.41). Erätauolle siis maalin takaa-ajo asemasta. (Torjunnat Ahmat Luukkonen 12 – OKK Rantanen 17).

Toinen ja kenties ratkaiseva erä käyntiin, OKK:lla pieniä muutoksia ketjuissa. Taas mentiin päädystä päätyyn ja molemmat loivat paikkoja. Ajassa 25.45 Ahmat onnistuivat värkkäämään 2-0 osumansa. Tämän jälkeen Hyvinkääläiset tyytyivät aika paljon heittämään kiekkoa päätyymme johtoasemaansa varjellen. Kellon näyttäessä 39.40 sai ottelun loppu kuitenkin uutta luonnetta kun Ake ja Jussi syöttivät Elliotille paikan ja hän rannasi tulisesti huipputärkeän kavennuksen. Nyt oltiin lähella, maalin päässä. Varsinaisen peliajan vikalla minuutilla (49.11) saimme aloituksen vastustajan päätyyn, tässä vaiheessa aikalisä meille ja veskari pois. Tällä kertaa 6-5 ylivoima tuotti tulosta kun jälleen hyvällä maalipäällä ollut Elliot laittoi Timin esityöstä tasoituksen verkkoon (49,28). Loppuerä kummaltakin joukkueelta tarkkaa peliä ja jatkoaika sudden death 4 vs 4 periaatteella oli edessä. Toisen erän torjunnat Ahmat 22 – OKK 15

Jatkoerässä mentii päädystä päätyyn. OKK paras paikka tuli Timille joka karkasi läpiajoon ja yritti ihan hallitusti veivata kiekkoa reppuun mutta Ahmaveska sai tällä kertaa suojuksia eteen. Jonkin aikaa myöhemmin Ahmapelaaja pääsi kiekon kanssa OKK maalin eteen ja sai kiepautettua kiekon verkkoon. Jatkoerä pelattiin siis äkkikuolemaperiaatteella ja tämä tarkoitti sitä, että kauden 12-13 AA aluemestaruus meni Hyvinkäälle OKK:n sijoittuessa hopealle. Jatkoerän torjunnat Ahmat 3 – OKK 5. Koko ottelun 37-37.

Summa summarum: Sekä välierässä, että finaalissa pystyimme nousemaan muutaman maalin takaa tasoihin, Välierässä NuPSia vastaa vielä ohikin. Tämä kertonee jotain joukkueen taisteluluonteesta. Itse Finaali oli kyllä pelinä upea kamppailu kaikilla herkuilla paitsi että se viimeinen herkku karkasi tällä kertaa Hyvinkäälle.

Näiden kokemusten myötä uskon, että jokainen pelaaja on taas astetta kypsempi ja vahvempi tuleviin haasteisiin. Jatketaan harjoittelua ja kehittymistä kohden tulevia koitoksia…  Onnittelut vielä kaikille hopeasta!🙂

Ottelupöytäkirja

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 05/04/2013 Kategoria/t: Uncategorized

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: